Vuoksi ja luode työnohjaus
Minun sanani on puoliksi sinun ! (Bahtin)
Juha Lahti
Juureni lienevät Etelä-Karjalassa ja idenpänäkin. Opiskeluvuoteni vierähtivät kuitenkin Saksassa, jossa suoritin FM-tutkintoni (MA) Tubingenin yliopistossa.
Työnohjaajana ja valmentajana kohdatessani asiakkaita monikulttuurisuus ja kulttuurienvälinen vuorovaikutus muodostavat ohjausotteeni perusvireen. Näkemykseni mukaan 'kulttuurit eivät kuitenkaan kohtaa' - ihminen voi kohdata toisen ihmisen. Olivat he sitten kantasuomalaisia tai muualta tänne tiensä löytäneitä. Pohtivat he sitten omaa työtään ja jaksamistaan tai vaikka paikkaansa uudessa kotimaassaan.
Tätä kohtaamisen ja ymmärtämisen mahdollisuutta haluan olla osaamisellani tukemassa.
Osaamiseni kulttuurien kohtaamisen usein herkälläkin alueella ei perustu vain teoreettiseen tietoon, vaan myös vahvaan kokemukselliseen osaamiseen.
Työohjauksen asiakkainani ovat olleet Tampereen kaupungin, Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän sekä Helsingin yliopistojen, Gradian (Jyväskylä) sekä valtakunnallisten TE-palvelujen/ELY-keskusten tai Migrin henkilöstöä. Osa asiakkaistani on hakeutunut ohjaukseeni yksityishenkilöinä.
Täydennyskouluttajana olen toteuttanut eri pituisia koulutuskokonaisuuksia yksittäisistä luennoista aina pidempikestoisiin prosesseihin. Tilaajina ovat olleet mm. TEM, suomalaiset korkeakoulut ja yliopistot; myös Saksassa ja Saudi-Arabiassa.
Juha Lahti: Vuoksi ja luode työnohjaus
(Y-tunnus:2794023-8)
Työnohjaaja ja prosessikonsultti (STOry, DIATO),uraohjaaja, opinto-ohjaaja, motivoivan haastattelun kouluttaja, kulttuurienvälisen ohjauksen kouluttaja, MA.
Alla kaksi kirjoittamaani blogitekstiä, jotka avaavat ihmis- ja oppimiskäsitystäni.